Reilu viikko on nyt lukiota käyty. Joka päivä on vaan edellistä parempi, joka päivä tapaa uusia ihmisiä, joka päivä oppii jotain uutta. Mun kohdalla jokainen päivä on ollut täydellisen erilaisia. Mä rakastan herätä tunteeseen 'ihanaa, tänään on lukioo' ja lähteä aamuvarhain liikenteeseen tietäen, että luvassa on hieno päivä, Joka päivä oon tutustunut vähintään yhteen uuteen ihmiseen ja suurpiirteisten laskelmien tuloksena sanoisin saaneeni lähemmäs 50 uutta kaveria.
I made it! The first week is completed now. Every day has been better than the previous one, every day I've met new people, every day I've learned something new. In my case every day has been wonderfully different. I love to wake up with great-it's-a-high-school-day feeling and go to railway station early morning knowing it's going to be a good day. Every day I've made at least one new friend and by my reckoning I think I already have almost 50 new friends. Not bad.
Maanantaina kävin tallilla moikkaamassa kavereita, koska yllättäen sain kyydin sinne ja takaisin. Oli mukavaa vaan katella ja kuvata kun muut ratsasteli ja ihme kumma, ei itelleni tullu yhtään mieli kiipustaa selkään. En mä hevosia ajatellu vielä hylätä, mutta luulenpa suurimman innon totaalisesti laantuneen. Tämä varmisti aika kattavasti sen, etten koskaan tuu itse hankkimaan kyseisiä eläimiä, vaikka näin suunnittelinkin vielä vuosi sitten.
On Monday I went to stables to see my friends because one of my friends offered to drive me there and back to home. It was nice to only watch and photograph when others were riding... surprisingly I had no interest to go riding. I'm not gonna leave horses but I'm pretty sure the biggest enthusiasm is over now. This was a good verification I'm not gonna be a horse owner which I was planning year ago.
Vaihto on sellanen asia, jonka oon vaistomaisesti halunnu hiljentää niin ajatuksissani kuin yleisestikin. Nyt lukio alussa kaikki tietenkin kyselee ja se tulee aina ilmi ja sitten kaikki ihmettelee ja ihastelee ja sitten sitä pitäisi itse yrittää pysyä nahoissaan. Mä en tiedä, miksi mä en ole ajatellut asiaa paljoakaan... mä en halua/haluais myöntää, että mua pelottaisi. Mua ei pelota. Mikä se sitten vois olla, kun välillä aamulla herätessään tulee fiilis, että on pakko päästä siltä seisomalta lentokoneeseen ja alottaa vaihto ja välillä ei huvita ei pätkän pätkää. Mä arvostan mun tilaisuutta ja ehkä tuuriakin päästä vaihtoon ja kaiken lisäksi vielä sinne minne halusin. Mua vaan suuresti ihmetyttää nää alati vaihtuvat mielipiteet ja tuntemukset. Jos tästä pitäisi koko ajan olla superinnoissaan, en tiiä mitä teen.
The exchange is a thing I have instinctively kept silent in my thought as well as with people. Now when high school has started everyone asks and then in some point it comes out and then everyone wonders and admires and the I should keep cool. I don't know why I haven't thought about it as much as I possibly should... I don't wait to admit I'd be scared 'cause I'm not. I'm not scared. But what could it be? What could make me think some mornings I have to get to the plane to Australia or NZ right a way and some mornings I don't feel like going at all. I appreciate my opportunity and maybe chance to get to be a exchange student also where I first wanted to be. I just keep wondering my changing feelings. If I should be super-enthusiasm all the time I don't know what I'm gonna do.
No comments:
Post a Comment