lukio alkoi ja elämä jatkui

Olen vain haaveilija.  Lukio sujuu niin kun sen suunnittelinkin sujuvan. Suomessa on lämmintä. Mulla on paljon ihania ystäviä. Oon vaan aivan ylettömän onnellinen. On tän fiiliksen saavuttamiseksi kyllä töitä tehtykin, taisteluja taisteltu. Olin jollain tasolla kiusattu ala-asteella, syrjitty ainakin. "Nipo" oli nimitys mulle ne 6 tuskaista vuotta. Meillä oli ihan mukava luokka muuten ja muistelen onnellisena niitä muutamia mukavia hetkiä yhdessä tiiviin porukan kanssa.

Yläasteen alkaessa mua pelotti aivan järkyttävästi, vaikken sitä edes itsellenikään myötänyt. Ensimmäisen syksyn jälkeen kuitenkin löysin muutaman hyvän ystävän ja sen jälkeen vielä muutaman muunkin. Kasiluokan keväällä menin kampaajalle, leikkautin otsatukan ja värjäsin hiukseni ekan  kerran. Siitä alkoi mun itsetunnon nousu. Kesällä kävin riparin Unkarissa ja syksyllä olin jo vähän enemmän oman itseni jäljillä.

Viime kesän aikana mä koin taas sellasen valaistumisen itseäni kohtaan, että huhhuh! Pääsin sisälle pukeutumiseen ja hiusten laittoon kuin myös meikkaukseen. Kesä huipentui tietenkin Englannin matkaan. Kun on kolme viikkoa pois tuttujen ihmisten ja tutun ympäristön luota joutuu välttämättä tekemisiin kysymyksen "Kuka mä oikeesti olen?" kanssa. Mulla toi reissu vahvisti, että maailman kiertäminen on se mun juttu. Myös varmistuin siitä, että pärjäisin varmasti myös vaihtovuoden.

Nyt syksyllä alkoi sitten se kauan odotttu lukio. Kuten varmasti on tullut selväksi, mä rakastan sitä paikkaa! Kaikki siellä, ympäristö, ihmiset, kansainvälisyys, kaikki on aivan mahtavaa. Mä en vaihtais elämääni mihinkään, sillä vaikka mulla ihan varmasti on vielä monta taistelua edessä, tiedän, että olen selvinnyt tännekin asti. Tässä yhteydessä uskon siis karmaan. Kaikki korvautuu - tai kostautuu. Vaikeaa seuraa jotain helpompaa. Pahaa seuraa jotain parempaa. Mikään ei ole ikuista.

Ja muuten, tervehtikää Hälyn (Tikkurilan lukion lehti) uutta toimittajaa :D