20 January 2013

-28 astetta pakkasta

Olin pe-la kaverilla yötä. Pikkasen oli kyllä kylmä ulkona, kun jo 5 sekunnin päästä sai kalista kuollakseen. Eka venattiin vähän aikaa koululla kyytiä ja räpsittiin vähän kuvia siellä. Jotenki aivan mahtavaa päästä tuolta kohta pois! Sitte lähettiin ajamaan. Matkalla käytii ruokakaupas - ostettii aineksia illaks tortilloja varten. Kun päästiin perille asteita oli ulkona reilusti yli -15 astetta, joten juostiin suoraan sisälle. Syötiinpä siinä sitten vähän sushin jämiä. Tää sushi tosissaan on aika permanenttisesti mun viikkojärjestyksessä :D

Sushin lisäks me syötiin/meijän piti syödä 11€:n edestää irttareita, mut stoppi iskiki jo siinä kymmenennen karkin kohalla. Kun oltiin syömiset suurinpiirtein hoidettua, lähettiin leikkelemään lehdistä kuvia Iiriksen huoneen oveen, joka btw aivan ihana!

Illan aikana vielä skypetettiin kavereiden kanssa, ja taas aivan upeaa sosiaalista toimintaa. Yhentoista maissa katottiin kaks House-jaksoo nelostuottarin alusta. Meijän piti valvoo pitkään (niin ku aina), mutta simahdettiin jo vähä vaille 1am.

Aamulla mä heräsin ekan kerran jossain puol kymmenen aikoihin, mut nukahdin uudestaan ja heräsin sit lopullisesti puol yheltätoista. Mentiin sit keittiöön ja alettiin väsää lettutaikinaa. Se suju viel ihan hyvin, mut paistaminen ei sit enää ollukkaa ihan meijän bravuurilajeja. Valmiiks saatiin neljä riekaleista lettua - lopputaikina tungettiin jääkaappiin odottamaan parempaa paistajaa.

Pelattiin sit viel vähän aikaa Wiitä ja sitte mua tultiinki jo hakemaan.

Kotona järjestelin mun Schleich -kokoelmaa vähän uusiks ja kuvasinki niitä vähän. Tän jälkeen kaivoin mun, ehkä jo hieman pölyttyneenkin, scrapbookin ja aloin pitkästä aikaa työstää sitä. Mulla on tällai upee tapa, et hamstraan sellasii hintalappupahveja :D Säästän aika lailla kaikki hintalappupahvit, joita meille kulkeutuu, joten niitäki oli kerääntyny jo ihan mukavasti. Sain sitte idean scrapata ne.

Sunnuntai meniki sitte aika lepposasti, heräilin jossain yheksän maissa ja hilluin kotona yökkärissä yhteen asti :) Aamiaiseksi porukat oli jaksanu väsätä Irish/English breakfast:n, joten söin kerranki iha kunnolla aamulla. Puol neljän maissa lähin käyttää Nuppua lenkillä ja "eksyttiinki" sitte kaverin kanssa metsäpolulle. Saatiin käveltyä reilu 1h, n. 6km ja kaiken lisäks selvittii vielä kotiinki asti!

Tänään sain kans vihdoinki aikaseks jotain sen mun kielimatkan eteen ja tulostin vaivaiset 73 sivua hevosaiheista sanastoa suomi-englanti. Kävin sitte reilussa tunnissa läpi koko nivaskan ja markkeerasin itselleni "hyödylliset" sanat. Saas nähä jaksanko muokata ton paperipinon ees vähän pienemmäks.

2 comments:

  1. Mulle kans hevosiin liittyvä suomi-englanti sanasto!

    ReplyDelete
    Replies
    1. http://www.janding.fi/paula/hevoset/sanastoaj.html < tuolta löytyy tosiaankin aika kattava sanasto, joten kannattaa karsia ennen tulostamista :D

      Delete

blogger template